Menneet tapahtumat

Sijoitusmatka Bakuun 2016

Kevään 2016 sijoitusmatkalla Pörssimeklarit suuntasivat Azerbaidzanin Bakuun. Matkan ohjelmaan kuului muun muassa vierailut NesteJacobsin tehtaalla ja Euroopan Kehitys- ja Jälleenrakennuspankki EBRD:ssa.

 


Meklariyhdistyksen 30-vuotisjuhlat

Suomen Pörssimeklarit ry:n 30-vuotisjuhlia vietettiin Pörssiklubilla 10.10.2014. Juhlissa julkaistiin Meklariyhdistyksen uusi historiikki, kuultiin juhlapuheita, palkittiin ansioituneita jäseniä sekä nautittiin herkullinen juhlaillallinen vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Illan juhlapuhujana oli Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio.

 


Rapujuhlat 2014

Viime vuotiseen tapaan, rapujuhlia vietettiin yhdessä Suomen Sijoitusanalyytikoiden kanssa. Sää oli viime vuotista koleampi, mutta tunnelma kannen alla entistäkin lämpimämpi. 

 


Sijoitusmatka Budapestiin, kevät 2013

Lyhyt matkaraportti. Tapasimme suurlähettilään sekä suomalaisia yhtiöitä. Sää suosi ja reissu oli onnistunut.


Rapujuhlat 2013

Perinteiset Rapujuhlat saivat vuonna 2013 lisäväriä, kun laivaan astuivat meklareiden lisäksi myös sijoitusanalyytikot. Reissu oli mainio, meri tyyni ja ruokaa&juomaa riittävästi. Helsingin edustalla kuultiin hyväntuulista laulua ja mielenkiintoisia keskusteluita.