Vuosikokous 5.3.2009

25.03.2009

Suomen Pörssimeklarit ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin tällä kertaa Ravintola Lasipalatsissa torstaina 5.3.2009. Paikalle oli saapunut vajaat 30 yhdistyksemme jäsentä. Petri Nousiainen avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin edellisvuoden tapaan Timo T. Laitinen.

Kokous eteni joutuisasti keskustellen ja asiat saatiin käsiteltyä sujuvasti. Petri Nousiainen esitteli menneen vuoden toimintaa ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Harri Mäntynen kertoi aluillaan olevasta historiaprojektista, jonka rahoitus herätti erityisesti keskustelua.

Uuteen hallitukseen nimitettiin kahdeksan eri yhteyksistä jo tutuksi tullutta jäsentä, jotka pitivät järjestäytymiskokouksen myöhemmin. Harri Mäntynen kertoi aikeistaan luopua toiminnanjohtajan tehtävistä ja häntä kiitettiin pitkäaikaisesta ja korvaamattomasta työstä yhdistyksen hyväksi.

Lopuksi Yhdistys palkitsi vielä Helsingin Pörssin Meklaritutkinnon parhailla pisteillä suorittaneet meklarit Vuoden Nuoren Meklari kunniakirjalla ja tunnustuspalkinnolla. Poikkeuksellisesti palkittavia oli tällä kertaa kaksi: Antti Väliaho ja Mikko Mäkinen. Palkinnoiksi toiselle voittajalle luovutettiin Hotelli Kämpin lahjoittama yöpyminen kahdelle ja toiselle Ravintola Happy Dayzin lahjakortti.

Kokouksen jälkeen nautittiin maittava blini-illallinen ravintolan tiloissa. Kiitos kaikille kokouksessa mukana olleille.